Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
Espoon merelliselle rantaraitille lähtevä kulkija jää hetkeksi tunnelmoimaan puusillalle Helsingin ja Espoon rajalle, Pellavaniemen kupeeseen.
Alkukesän valossa lokkiparvi kiertelee ja syöksyilee kaislikon yllä. Turunväylällä työmatkaliikenne virtaa Helsinkiin, mutta rantalehto kylpee auringonvalossa ja lintujen viserryksessä. Syystuulten tullessa samat polut ovat rajumpien luonnonvoimien näyttämöinä.
Retki Espoon rannoilla on vaellusta luonnon ja kaupungin välissä.
Katso linkkejä Rantaraitista!
Espoolaisten rantaraitti
Espoon kaupunki alkoi 1970-luvulla suunnitella ja toteuttaa Tarvaspäästä, Gallen-Kallelan museolta aina Saunalahteen saakka kulkevaa rantaraittia.
Kappaleittain parin vuosikymmenen aikana toteutettu rantaraitti kulkee rantapuistoiksi, pienvenesatamiksi ja uimarannoiksi kaavoitetuilla alueilla. Se on kattavuudessaan varsin harvinainen – rantaraitin reitti joutuu koko matkallaan kiertämään rantaan saakka ulottuvan tontin vain muutamissa yksittäisissä kohdissa.
Espoon rannat tosiaan ovat espoolaisten.
Ja millaiset rannat! 37 kilometrin matkalle mahtuu rikas maisemapaletti sisäsaariston matalista lintulahdista avomerelle aukeneviin kallioihin, hiekkarantoihin ja kivikkoihin.
Rantamaisemissa aukeavat myös jäljet Espoon huvilamenneisyydestä ja kaupunkivaiheen kiivaista rakentumisen vaiheista.
Espoon Rantaraitti kiemurtaa eteenpäin reiluna tuhkahiekkapolkuna ja poikkeaa silloin tällöin kadulle tai asfaltoidulle pyörätielle. Muutama silta vielä puuttuu, mutta muuten lähes koko reitti on saatu täydelliseksi juhlavuoden kunniaksi.
Seitsemän kilometriä luontopolkua Laajalahdella
Ensimmäiset seitsemän kilometriä rantaraitti kiertää Laajalahden Natura-aluetta. 192 hehtaarin laajuinen alue on Suomen tärkeimpiä lintuvesiä ja haukien, lahnojen ja kuhien kutuvesi. Laajalahti on myös verrattoman kaunis katsella. Tiheät pensaikot ja laidunnetut avarat rantaniityt, ruovikot ja lehtometsät satakielineen ovat espoolaista luontoa viehättävimmillään.
Laajalahden eteläpuolella
rantaraitti kiertää Otaniemen Servinniemen kärjestä ja kulkee Teekkarikylän ohi kohti Otaniemensiltaa ja Keilaniemeä.
Korskeiden toimitalojen niemellä polku muuttuu betoniseksi rantapenkereeksi. Vesirajan miljöö on suuryritysten takapihaa, jota koristavat Keilalahden venesataman jahdit ja kiiltävät lasiseinät.
Kun kulkee muutaman sata metriä eteenpäin, pääsee Länsiväylän alitse toistasataa vuotta vanhempaan luksusmiljööseen, Karhusaareen. Sinebrykoffin suku rakennutti vuonna 1892 sinne huvilan italialaisen uusrenessanssin tyyliin.
Huvilan pihasta, Karhusalmea pitkin, aukeaa lateraaniviittojen välistä ensimmäinen näkymä avoimelle merelle – vaikea päättää, kumpaan suuntaan katselisi.
Jos huvilapalatsin tunnelmasta malttaa irrottautua, pääsee yhdelle rantaraitin rauhallisimmalle ja kauneimmalle taipaleelle. Karhusaaren etelärannalta näkyy pitkälle yli Linholmsfjärdenin, Tvijälpin ja Vehkasaaren välitse Miessaarenselälle. Karhusaaren idyllisen uimarannan vesirajassa on rakkolevien kapea valli, lohdullinen jälki siitä, että meri vielä jotenkuten elää.
Taloja ja maisemia rantaraitilla
Vuonna 1936 vahvistettiin Westendiksi nimettävän alueen asemakaava ja rakennussuunnitelmamääräykset. Alueen omistanut Aarne Grahn oli päättänyt rakennuttaa rantaan huvilalähiön Tukholman tyyliin. Nimen Westend se sai, koska uusi kaupunginosa otaksuttiin aikanaan liitettävän Helsinkiin.
Westendin nimi virallistettiin vuonna 1972, jolloin sinne muodostettiin myös uusi, tiiviimpi asemakaava ja aloitettiin sen mukainen rakentaminen. Rantaraittia Westendintiellä kulkeva saa kuitenkin edelleen nauttia huvilakaupungin tunnelmasta.
Rantaraitilla alkaa Westendistä yhtenäinen jakso, joka loppuu vasta Suomenojan voimalalla. Sitä luonnehtii sama pyrkimys, joka oli alkuperäisen Westendin rakentamisen takana: leveitä ja hienoja koteja merinäkymin. Matkalle sattuu muun muassa toinen Espoossa rakennussuojelulain nojalla suojelluista taloista, Wivi Lönnin piirtämä Villa Kolikari sekä Lars Sonckin kynästä lähtenyt Villa Carlstedt.
Kallis rantarakentaminen on edennyt viime vuosikymmeninä länteen päin. Mellsteninranta, Haukilahti, Iirislahti, Koukkuniemi, Nuottaniemi, Sepetlahti ja Nuottalahti ovat portfolio siitä, miten suomalaiset nykyään rakentavat, kun haluavat rakentaa hienosti.
Meren puolella näkymät sen sijaan ovat säilyneet vuosisadat samanlaisina, nopeasti vaihtuvina: Mellsteninrannasta Matinlahteen saakka avarasti aukeavina, Nuottaniemestä alkaen sisäsaaristomaisina.
Rantaraitilla villalta villalle
Toinen Espoon rakennussuojelulailla suojeltu talo on Suomenojan jättimäiselle venesatamalle katseleva Villa Rullud vuodelta 1873. Rulludin portilta alkaen rantaraitti saa väljemmän tunnelman. Se kiipeää Hyljelahdessa välillä kuusimetsään, laskee vinhasti alas rantalepikkoon ja kaartaa Kaitamäessä hetken idyllisessä kylämaisemassa syreeniaitojen keskellä.
Soukansalmen ja Hanikan välissä meri katoaa hetkeksi, mutta tulee taas näkyviin Munkinrannan uuden talomassan takaa.
Soukan rantatie, joka kulkee Soukanniemeltä ylös kohti Makkarlahtea ja Soukanrantaa, on yksi Espoon jännittävimmistä kaduista. Soukankallioiden ja vanhojen vainotulten Kasavuoren kohdalla se jää meren ja huimien kallioseinämien väliin.
Verkkosaaren kohdalla kallion laella seisoo arkkitehtiprofessori Jyrki Tasan piirtämä Talo Into, yksi niistä uusista rakennuksista, joka Espoosta ehkä muistetaan sadan vuoden kuluttua. Aivan Soukanrannan päässä puolestaan sijaitsee Eliel Saarisen suunnittelema, vuonna 1904 valmistunut, Hvitträskiä seurannut kansallisromanttinen ja karelianistinen Villa Miniato, jota pidetään rakennustaiteellisesti Espoon arvokkaimpana asuinrakennuksena.
Suoria kulmia Kivenlahdessa
Espoon kasvavaa väestöä ei ole kuitenkaan asutettu huviloihin. Laurinlahden, Soukan ja Kivenlahden rannat rajaavat niin sanottua Lounaisrannikon aluetta, jonne oli alun perin tarkoitus sijoittaa kodit peräti 70 000 asukkaalle.
Toteutus jäi suunnitelmaa kevyemmäksi, mutta tiiviisti tänne 1970-luvun alusta alkaen rakennettiin. Kivenlahden ja Soukan rakentaminen alkoi vuonna 1971, Larsvikin vanhan huvila-alueen rakentaminen Laurinlahdeksi 1977.
Rannat kuitenkin säilyivät. Klobbenin rannassa uidaan kuten vuosikymmeniä sitten, jolloin siellä oli höyrylaivalaituri. Soukanlahden rantaniityllä on puutarhapalstoja.
Ennen Kivenlahden merellistä sydäntä rantaraitti kapuaa portaina ylös Tyrskyvuorelle. Sieltä graniitin päältä on sellaiset jyhkeät maisemat, että paikkaa voisi hyvin sanoa Espoon Koliksi.
Jyrkkä mäki laskee kallioilta mäntyjen lomitse suoraan Meritorille, valkoisen ja betonisen kaupungin keskelle. Siellä rantaraitti kiemurtelee eteenpäin suorakulmakäännöksin Kivenlahden uimarannalle ja Marinsatamaan. Sitten puikataan hetkeksi tervaleppien alle.
Ennen alikulkua Vanhalta Jorvaksentieltä Saunalahden puolelle rantaraitti ohittaa Porkkalan vuokra-alueen rajan ja muistomerkin.
Saunalahdessa ympäri ja takaisin rantaraitille
Viimeinen katkelma rantaraittia oikoilee uuden ja rakentuvan Saunalahden taitse. Rakennuskoneiden ääni kuuluu kauas, eivätkä puistojen pensaat vielä ole ehtineet kasvaa, paitsi Bastvikin kauniin kartanon villissä puutarhassa.
Pari sataa metriä kartanon jälkeen rantaraitti päättyy joutomaahan. Muutaman vuoden päästä täältä näkyy Saunalahden alueen seuraavan rakennusvaiheen taloja ja teitä.
Espoo jatkuu vielä yli Kallvikinniemen ja Mustalahden aina Lasilaaksoon saakka, mutta sinne ei pääse rantoja pitkin. Rantaraitilla kulkijan pitää kääntyä täällä ympäri.
Mikäpä siinä: sanotaan suoraan, että tämä on Suomen hienoin rantaraitti.
Tästä löytyy hyödyllistä tietoa Espoon rantaraitin kulkijalle
Raitin varrelle pääsee kohtaan kuin kohtaan helposti bussilla. Rantaraitinvarren bussipysäkit löytyvät täältä.
Rantaraitille kannattaa ottaa mukaan mainiota Espoon kaupunkipolkuoppaita. Niitä voi tulostaa kaupungin nettisivuilta.
Rantaraittipatikointiin voi yhdistää paluun saaristoveneellä. Saaristovenelinjojen aikataulut löytyvät täältä.
Rantaraitin varrelle osuvien uimarantojen levätilanteen ja vesien lämpötilan voi
tarkistaa verkossa täältä.
