Hae sivuilta
Tekstikoko
Espoolaiset.fi-palvelun etusivulle

Kirjautuminen

Kirjautumisen jälkeen voit lähettää juttuja ja lisätä tapahtumia espoolaiset.fi-palveluun.



Vanhempainyhdistykset huolissaan säästöistä

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Kaupunki aikoo säästää perusopetuksestaKoKoEspoo ry, Espoon koulujen vanhempainyhdistysten kattoyhdistys on esittänyt huolensa kaupungin suunnittelemiin koulusäästöihin.

Esitä oma mielipiteesi verkossa!

Keskustelutilaisuus koulusäästöistä Tapiolan koululla to 5.11.

Espoon kaupungin talousongelmat ja niistä seurannut säästökuuri uhkaavat opetuksen laatua. Perusopetuksen puolella oppilaiden vahemmat ovat jo saaneet kuulla koulujen sijais- ja hankintakielloista.

Esimerkiksi alakolujen kolmas-kuudenluokkalaisten opettajan poissaoloa varten ei saada kouluilla palkata sijaisia, vaan esimerkiksi rinnakkaisluokkien opettajat huolehtivat kahdesta oppilasryhmästä samaan aikaan. Koulut eivät voi käyttää budjetoituja rahoja ylimääräisten tarvikkeiden hankintaan.

Leikkaukset eivät saa vaarantaa turvallisuutta

KoKoEspoo ry:n mukaan kasvatustyössä olevien aikuisten, esimerkiksi avustajien, määrää vähennetään jo tänä syksynä. kaupunki valmistautuu tuntikehysleikkauksen tekemiseen, joka suurentaa luokkakokoja ja vähentää jakotunteja sekä mahdollisuutta tukiopetukseen. Lisäksi koulut siirtyvät vuoden vaihteessa kokonaisbudjetointiin, jossa säästöjen kohdentaminen jää yksittäisen rehtorin harteille.

KoKoEspoo ry pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei säästöjä kohdistettaisi siten, että lasten turvallisuus, terveen kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytykset eivät vaarantuisi. Uusi espoolaisten johtokuntien verkosto toimii saman tavoitteen saavuttamiksi.

Espoon kaupunki kerää palautetta tuottavuusohjelmaansa Avoin Espoo-sivuston kautta. KoKoEspoo ry toivoo, että huoltajat ilmaisevat kantansa koulusäästöistä suoraan Koulusäästöt Espoossa -otsikolla avatussa keskustelussa. Mielipiteen voi ilmoittaa myös nimettömänä.

Myös KoKoEspoon blogissa voi keskustella koulusäästöistä.

Äänestä!

Mistä Espoossa on säästettävä vähiten?
 

Etkö löytänyt etsimääsi

Hae sivuilta

© espoolaiset.fi Tekninen toteutus Kotimaa-yhtiöt / Kotimaanetti
Suurempi teksti Tekstin oletuskoko Pienempi teksti Espoon seurakuntayhtymän sivut Espoon kaupungin sivut