Hae sivuilta
Tekstikoko
Espoolaiset.fi-palvelun etusivulle

Kirjautuminen

Kirjautumisen jälkeen voit lähettää juttuja ja lisätä tapahtumia espoolaiset.fi-palveluun.



Seitsemän espoolaiskoulua Vihreä lippu -ohjelmaan

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Vihreä lippu -tunnusSuomen Ympäristökasvatuksen Seura on myöntänyt arvostetun ympäristökasvatuksen tunnustuksen, Vihreän lipun, seitsemälle espoolaiselle koululle. Kaiken kaikkiaan Espoossa on kymmenen ohjelmaan osallistuvaa koulua.

Vihreä lippu on kansainvälinen ympäristöohjelma, jota koordinoi maassamme Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Ohjelman osallistujat vähentävät ympäristökuormitustaan ja toteuttavat ympäristökasvatusta osana päivittäistä toimintaansa. Lapset ja nuoret ovat aktiivisessa roolissa toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja tulosten arvioinnissa.

Ohjelmalla on Suomessa 220 osallistujaa: päiväkoteja, kouluja, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Se tavoittaa yli 55 000 lasta, nuorta ja aikuista. Vihreä lippu -ohjelma on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, joka on saanut alkunsa Tanskassa vuonna 1994. Ohjelma on käytössä yli 20 000 koulussa yli 40 maassa, mm. lähes kaikissa EU-maissa.

Ohjelman osallistujat saavat tukea toimintaansa Suomen Ympäristökasvatuksen Seuralta ja ohjelman alueellisilta edistäjiltä. Espoossa Villa Elfvikin luontotalo on Vihreä lippu -ohjelman asiantuntija ja edistäjä, joka tarjoaa osallistujille koulutusta. Kaupunki tukee osallistujia myös rahallisesti, sillä Espoon sivistystoimi maksaa koulujen osallistumismaksut.

Tänä keväänä Vihreän Lipun saivat Espoossa Aarnivalkean koulu, Jupperin koulu, Kilonpuiston koulu, Martinkallion koulu, Meriusvan koulu sekä Lintulaakson koulu ja Lintumetsän koulu, jotka saivat Vihreän Lipun nyt ensimmäistä kertaa.

Lue lisää Vihreä lippu -toiminnasta

Äänestä!

Mistä Espoossa on säästettävä vähiten?
 

Etkö löytänyt etsimääsi

Hae sivuilta

© espoolaiset.fi Tekninen toteutus Kotimaa-yhtiöt / Kotimaanetti
Suurempi teksti Tekstin oletuskoko Pienempi teksti Espoon seurakuntayhtymän sivut Espoon kaupungin sivut