Hae sivuilta
Tekstikoko
Espoolaiset.fi-palvelun etusivulle

Kirjautuminen

Kirjautumisen jälkeen voit lähettää juttuja ja lisätä tapahtumia espoolaiset.fi-palveluun.



Espoon keskuksen Kirkkoreitin linjauksessa ongelmia

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Espoon kaupunki suunnittelee uutta kevyen liikenteen väylää Kannusillalta Mikkelänpellon viheralueelle. Kirkkoreitiksi nimetty puolen kilometrin mittainen jalankulkutie tulisi kaupungin suunnitelmien mukaan kulkemaan Espoonjoen ja kappelin hautausmaan välissä, osittain nykyisen hautausmaan alueella.


Näytä suurempi kartta

 

Alustava reittisuunnitelma on tehty jo vuonna 1990. Reitin toteuttaminen hautausmaan ja joen väliin edellyttäisi hautausmaan puuston kaatamista ja uuden aidan rakentamista hautausmaan ja jalankulkutien väliin.

Seurakuntayhtymä on esittänyt reitin siirtämistä joen eteläpuolelle, mikä olisi myös kaupunginmuseon mielestä paras vaihtoehto. Etelärannalla ei ole valmista asemakaavaa. Espoon kaupunki järjestää kevyen liikenteen väylästä asukastilaisuuden 28.5.

Äänestä!

Mistä Espoossa on säästettävä vähiten?
 

Etkö löytänyt etsimääsi

Hae sivuilta

© espoolaiset.fi Tekninen toteutus Kotimaa-yhtiöt / Kotimaanetti
Suurempi teksti Tekstin oletuskoko Pienempi teksti Espoon seurakuntayhtymän sivut Espoon kaupungin sivut