|
|
Asuminen
Kirjoittanut Espoon kehitysvammatuki ry
26.10.2009 08:51
 |
Espoo irtisanoo kehitysvammaisia omaisiaan hoitavien omaishoidon. Järjestelyn lainmukaisuus on erittäin kyseenalainen. Kehitysvammainen omainen on hoidettava niin kuin ennenkin, jatkossa vain ilman pientäkään korvausta. Kuitenkin esimerkiksi aikuista vammaista lastaan hoitava omainen on voinut joutua virittämään koko elämänsä hoidettavan ehdoilla. |
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
01.09.2009 23:00
 |
Espoon taloustilanne on heikentynyt alkuvuoden aikana niin paljon, että syksyllä tiedossa on erittäin rajuja toimenpiteitä. Verotulot vajoavat nopeammin kuin menoja on tähän mennessä saatu kuriin.
|
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
09.08.2009 23:00
 |
Helmikuun lopussa Espoossa oli yhteensä 8375 työtöntä tai lomautettua. Työttömyyden voimakas kasvu on näkynyt erityisesti alle 25-vuotiaiden sekä pitkäaikaistyöttömien määrän nousuna.
|
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
30.04.2009 11:04
 |
Toimeentulotukea saaneiden määrä nousi Espoossa tammi-maaliskuun aikana 23 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
|
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
08.04.2009 20:39
|

|
Espoon ympäristön tila 2008 -raportti paljastaa kaupungin kasvun rasituksen ympäristölle. Espoon kasvun ja taloudellisen toimeliaisuuden ympäristövaikutuksiin ei ole omista ja seudullisista ympäristöohjelmista huolimatta päästy riittävästi vaikuttamaan. Kasvihuonekaasupäästöt ja jätemäärät ovat edelleen kasvussa, rakentaminen pirstoo viheralueita.
|
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
26.03.2009 08:26
 |
Espoon kunnallispäättäjät ovat laatineet ensimmäisen raskaan säästölistan seuraaville vuosille. Kaupungin menoihin haetaan säästöjä ensi sijassa toimintojen tehostamisesta, mutta leikkaukset ja palvelutason heikentäminen on jo kirjattu paperille.
|
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
17.03.2009 13:32
 |
Espoon kaupunki on aloittanut ilmastoohjelmansa toimeenpanon. Vuosille 2009–2011 on valittu ensimmäisiä toimenpiteitä kaupungin kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Kaupunki on sitoutunut ilmasto-ohjelmansa puitteissa leikkaamaan vuoteen 2030 mennessä kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 1990 tasosta kaikkiaan 39 prosentilla. |
Kirjoittanut JK-K/espoolaiset.fi
12.03.2009 12:35
 |
Kaupungin verotulot uhkaavat jäädä seuraavan kolmen vuoden aikana jopa yli puoli miljardia euroa matalammiksi kuin viime syyskuussa laaditussa taloussuunnitelmassa arvioitiin. Lähivuosille on tulossa kipeitä menoleikkauksia.
|
|
|